Sekametelisoppa

Kun katsoo tätä maailman menoa, välillä tekisi mieli laittaa pää pensaaseen. Olla välittämättä ja kiinnostumatta, leikkiä, että maailma on samanlainen kuin silloin lapsuudessa, kun oli liian pieni ja viaton ymmärtämään suuria asioita. Ja hyvä niin, sillä lasten kuuluu saada olla lapsia. Aikuisena kyllä kerkiää stressaamaan asioista liiaksikin, koska nyt kun esimerkiksi poliittiset asiat ja päätökset koskettavat omaakin elämää ja päivittäin uutisista saa lukea lähinnä pelkästään negatiivisia ja surullisia asioita, asia todellakin on niin, että tieto lisää tuskaa. Ja sitä stressiä.  Eikö maailmassa ole enää onnellisuutta? Pintapuolisesti ehkä kyllä: ihmiset voivat hymyillä, vitsailla, urheilla, käydä töissä, elokuvissa, ulkona, istua iltaa. Mutta jotenkin tuntuu, että kaiken yllä leijuu kuitenkin niin harmaa epävarmuuden ja ahdistuksen pilvi, että se voi romuttaa kenet tahansa koska tahansa. Sota, Venäjän uhittelu, energiakriisi, kallistuneet sähkölaskut ja kaiken lisäksi vie

Ciao!  No niin, vihdoinkin! Nyt ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ja kertoa tässä postauksessa minun ja veljeni vaimon matkasta Roomaan. Olimme siellä 1.-5.9. ja oli kyllä kaiken kaikkiaan ihana ja hauska reissu. Ajattelimme, että siitä voisi tulla tästä lähtien meille vuosittainen perinne, että lähtisimme joka syksy jonnekin lämpimään hetkeksi vielä jatkamaan kesää. Jos vain aikataulut ja kaikki työkuviot, lastenhoidot ynnä muut saadaan aina sovitettua yksiin, niin tämä perinne kyllä passaa minulle.😎  Voisin niin sanotusti purkaa tätä reissua päivä päivältä.  Torstai 1.9 .   Lentomme lähti Helsinki-Vantaalta torstaiaamuna klo 6.45. Edellisen päivän minä olin vielä normaalisti töissä ja pianotunnilla, ja kun kälyni saapui Helsinkiin sinä iltana, tapasimme vielä siskoni kanssa ja kävimme porukalla syömässä ja vaihtamassa kuulumisia. Kotiin päästyämme piti käydä suihkussa, pakata vielä tavaroita, syödä ja tietysti vain pälpättää kaikesta, joten puolen yön aikoihin tulimme