Kiitävi aika

Moikka pitkästä aikaa!🍁

Blogini on pitänyt melkoista hiljaiseloa. Laitan syyksi tämän nopean ajankulun. Juurihan kääntyi lokakuu! Tuntuu, kuin olisin vasta viikko sitten kirjoittanut edellisen tekstini, mutta niin vain ollaan jo marraskuussa. 

Tuntuuko teistäkin siltä, että aikuisena aika menee vähintään kaksi kertaa nopeammin kuin lapsena? Lapsena kesäloma kesti ikuisuuden, talvi oli loputon ja joulua odotettiin niin kärsimättöminä, ettei housuissa meinannut pysyä. Aikuisena jokainen viikko ja kuukausi vain vierii ohitse niin nopeasti ja huomaamattomasti, että olen vieläkin alkusyksyssä, vaikka marraskuu onkin jo talvikuukausi. Ensimmäiset joululahjat olen jo ostanut ja kausivalot ripustellut, vaikka edellinen joulukin oli vasta ihan äsken. 



Etenkin, kun joulun alla on aina kaikenlaista menoa ja tekemistä, aika menee vielä nopeampaa. Siinä hässäkässä unohtuu tämänkin blogin olemassa olo. 😅 Huomenna olemme lähdössä Iisalmeen. Sain siis miehenikin houkuteltua mukaan! Olisi ollut kiva mennä autolla, mutta se on ollut viime aikoina sen verran paljon huollossa ja matkaa on kuitenkin lähes 500 kilometriä per suunta, niin ei jaksa lähteä ajamaan, joten menemme junalla. Halusin mennä juuri tänä viikonloppuna Iisalmeen, koska lauantaina siellä esitetään Mozartin Requiem. Se on sellainen teos, jonka live-esitystä olen aika ajoin metsästänyt ja itse asiassa pääsiäisen aikoihin se olisi mennytkin Helsingissä, mutta se meni minulta ohi, koska sain tietää vasta liian myöhään. En törmännyt kyseisen konsertin mainostamiseen missään, netistä sattumalta löysin tämän tiedon. Joten nyt täytyy lähteä Iisalmeen asti katsomaan, mutta vihdoinkin kuulen sen livenä! 

Ensi viikon viikonloppuna olisi sitten vihdoinkin taas kampaaja, jes! Saa tämän juurikasvun kuriin ja vähän latvoja tasoteltua. Ajattelimme mennä silloin myös metsästämään joulukuusta, muovista sellaista siis. Olen aina halunnut lattiakuusen, mutta edelliset asunnot on ollut sen verran ahtaita, ettei sellaista ole mahtunut. Nykyiseen kämppään vihdoinkin mahtuu, joten sellainenhan on hankittava. Kysymys toki kuuluu, että tuleeko se mahtumaan tuleviin kämppiin, koska olemme päättäneet, ettei Espoo ehkä ole ihan meidän paikka ja tarkoituksena on ensi vuonna (taas) muuttaa lähemmäs Helsingin keskustaa. Kuusi mahtuu kuitenkin aina varastoon, että sitä pitää säilyttää sitten siellä jos ei asuntoon mahdu. 😅

Nyt olen matkalla töihin ja keli on juuri niin sateinen, harmaa ja ankea kuin marraskuunalun sää vain voi olla. Illalla pitääkin sitten vielä siivoilla ja pakata sen verran mitä nyt viikonloppureissulle tarvitsee. Eli elämä rullailee samalla tavalla kuin aina ennenkin. Varokaa vaan, kohta on jo joulu. Joulu onkin talven paras asia. 🎄 
Sinne sekin 2022 vain viuhahti! 🏃‍♀️🌪

-Sofia 






Kommentit

  1. No venttaahan kun jäät eläkkeelle (saksalaiset kutsuvat sitä rauhantilaksi), sitten se vasta kiirettä pitää! Mukamas täytyy sitä ja tätä koko ajan eikä malta istahtaa itsensä kanssa ihmettelemään.
    Ihana kuva muuten!

    VastaaPoista
  2. Tässä vielä sellainen 40 vuotta eläkkeelle, mutta jos aika näin nopeasti menee niin sekin on jo tuossa tuokiossa😁 Se on jännä, että vaikka ei niin ihmeellisiä kiireitä pitäisikään, niin silti tuntuu, ettei paljon kerkiä istahtaa ihmettelemään, vaikka haluaisi! Ja kiitos! Joulua odotellessa😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lontoon reissu

Kevät puuhaa täynnä

Kevättä rinnassa ja muutto mielessä