Blogitauko päättyy Klaus Nomin jalanjäljillä
Hei pitkästä aikaa!
Olen pitänyt melkoista hiljaiseloa ja lähestulkoon unohtanut blogini olemassaolon. Se johtuu siitä, että sain jouluna 2023 lahjaksi iphonen androidini tilalle, eikä siihen saanutkaan ladattua samaa blogisovellusta, millä olen näitä tekstejä kirjoittanut. Minkään toisenkaan alustan lataaminen ei houkutellut, koska olisin joutunut aloittamaan kaiken alusta. Pidin entistä puhelintani kyllä eka koko ajan ladattuna, jos saisin siten kirjoitettua, mutta pidemmän päälle se oli aika rasittavaa ja luovutin -ja viskasin puhelimen blogineni kaikkineen laatikkoon. Nyt kuitenkin näin päälle vuoden jälkeen päätin kaivella sen sieltä esille, ladata sen ja kirjoittaa pitkästä aikaa. Miksi? Koska ajattelin tehdä kulttuuriteon! Tarina menee siis näin:
Klaus Nomi ikonisessa esiintymisasussaan.
Kuuntelin viime kuussa yhtä Yle radion musiikkiohjelmaa, jossa kuulin pitkästä aikaa musiikkia kontratenorilta nimeltä Klaus Nomi. Olin kyllä kuullut hänestä aikaisemminkin, mutta häpeäkseni unohtanut hänen musiikkinsa olemassaolon. Nyt kun kuulin häntä uudelleen, se sykähdytti täysin. Kuuntelin hänen ääntään samalla, kun joku selittämätön, lähes kosminen aalto pyyhkäisi ylitseni. "Let me, let me, let me freeze again to death!" lauloi hän ja lähes kuulin jonkinlaisen yksinäisyyden kaiun. Tuskan, joka oli siinä vaiheessa minulle vielä selittämätöntä. Mitä tein? No menin googleen ja etsin kaiken saatavilla olevan tiedon tästä laulajasta.
Klaus Nomi(syntyjään Sperber) syntyi Saksassa vuonna 1944, toisen maailmansodan ollessa vielä päällä. Hänen isänsä olikin Saksan armeijassa palvellut sotilas, joka kuitenkin kuoli ennen poikansa syntymää. Teini-iässä hän kiinnostui amerikkalaisesta rock'n rollista, mm. Elviksestä, mitä hänen äitinsä kauhisteli ja vaihtoi näiden levyjen tilalle oopperaa, mm. Maria Callasta. Se osoittautui hyväksi asiaksi, sillä Klaus ihastui Callasiin, kiinnostui täten myös oopperalaulusta ja halusi itsekin osata laulaa niin -ei siis mitään "tylsää" ja tavallista tenoria, vaan kontratenoria. Eikä mitään falsettia pelkästään, jota jotkut kontratenorit käyttävät, vaan ihan mezzosopraanoa. Kasvettuaan hän ottikin laulutunteja, mutta hänen haaveensa pöyristyttivät opettajia. Heidän mielestään kontratenorius oli "vanhanaikaista", koska eihän miesten tulisi laulaa naisen äänellä. Mikäli poika siis ammattiuraa oopperan parissa halajaisi, hänestä tulisi tenori. Ja hänestä tuli, mutta nuori Klaus piti päänsä ja koulutti itse itseään saamaan äänensä niin korkealle kuin mahdollista.
Häntä ei kuitenkaan täysipäiväinen oopperaura kiinnostellut, vaan hän teki erilaisia hanttihommia Berliinissä mm. oopperatalon vahtimestarina ja esiintyi pienimuotoisesti erilaisilla klubeilla. Sitten hän keksi: rapakon takana Amerikassa hänenlaistaan kunnianhimoista, performanssitaiteesta kiinnostunutta nuorukaista ymmärrettäisiin varmasti paremmin ja niinpä hän lopulta muutti New Yorkiin vuonna 1972, 28-vuotiaana. Siellä hän elätti itsensä mm. tiskarina ja lähettipoikana, kunnes sai vakityön konditoriosta. Hän oli itsekin erinomainen leipuri, olihan hän opiskellut nuoruudessaan konditoriksi oppisopimuksen kaltaisessa koulutuksessa. Leipominen olikin rakas harrastus hänen elämänsä loppuun asti, ja usein hän ilahduttikin ystäviään leipomillaan piirakoilla ja leivonnaisilla. Tuloillaan hän kustansi itselleen edelleen laulutunteja, vaikka myöhemmin kertoikin, että opettajat olivat olleet hänelle lähinnä pettymys ja että hän oli siten pitkälti itseoppinut.
Linkin takaa löytyy Nomin kuuluisan limetortun resepti englanniksi, jonka hän jakoi TV Party-ohjelmassa vuonna 1979.
Hän löysi kyllä paikkansa East Villagen underground yhteisössä, mutta ura musiikin parissa ei käynytkään ihan niin nopeasti. Hän vaihtoi sukunimensä taiteellisempaan ja iskevämpään ja niin hänestä tuli Klaus Nomi. Vihdoin vuonna 1978 hän esiintyi erään vaudeville-shown päätösnumerona. Hän lauloi ainoastaan yhden laulun: Camille Saint-Säensin säveltämän mezzosopraanoaarian Mon cœur s’ouvre à ta voix oopperasta Simson ja Dalila, voimakkaassa meikissä ja yllään muovinen viitta. Yleisö oli ällistynyt ja kuunteli hiirenhiljaa. He luulivat ensin, että esitys tuli nauhalta, eivätkä uskoneet miehen laulavan itse.
Siitä alkoi Nomin suosio ja mm. lauluntekijä Kristoffer Hoffman lähestyi häntä ja auttoi kasaamaan bändin sekä kirjoitti tälle sellaiset elektropopbiisit kuin Total Eclipse, Nomi Song ja Simple Man. Häntä buukattiin ympäri New Yorkia esiintymään ja lopulta hän pystyi jättämään päivätyönsä. Ovet olivat ehkä vihdoinkin avautumassa hänelle.
Vuonna 1979 hän sai jälleen uuden loistavan tilaisuuden, kun itse David Bowie pyysi häntä esiintymään taustalaulajanaan suositussa Saturday Night Live -tv-ohjelmassa. Klaus otti pestin vastaan yhdessä läheisen ystävänsä Joey Ariaksen kanssa, joka toimi Klausinkin taustalaulajana ja -tanssijana lähes kaikilla tämän keikoilla. Nyt hän siis sai entistä enemmän näkyvyyttä ja olisi aika saada levytyssopimus. Mutta hänpä ei aluksi meinannut saada sellaista. Siis miksi ihmeessä? Koska levy-yhtiöiden pomot ja tuottajat pelkäsivät, että oopperaa, rock 'n rollia ja new wave -aallon elektropoppia saumattomasti yhdistävä ja laulaessaan englantia tietoisen vahvalla aksentilla lausuva Nomi olisi liian vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn kategoriaan, minkä alla sitä voisi myydä. Siihen maailman aikaan myös miehen avoin homoseksuaalisuus ja lavaesiintyminen näyttivät mietityttävän yhtiöitä. Klausin työtoverit miettivätkin, "ajateltiinkohan lavashown olevan liiankin "homomainen'". Tämä ihan ymmärrettävästi aiheutti närää ja kärsimättömyyttä Klausissa, mutta vihdoin sattumien kautta hän pääsi allekirjoittamaan levytyssopimuksen RCA:n eurooppalaisen haaran kanssa.
Elettiin vuotta 1980 ja Klausin pitkäaikainen unelma kävi toteen, kun ensimmäisen albumin äänitykset oikeutetusti alkoivat. Tuossa vaiheessa hänen terveytensä oli kuitenkin jo alkanut reistailemaan. Hän oli kärsinyt parin vuoden ajan jatkuvista vilustumisista ja hänen oli vaikeampi hallita ääntään laulaessaan. Yhtä kaikki, oleellisen hänen laulutaidoistaan kertoo se, että näitä ongelmia oli tavan kuulijan tuossa vaiheessa lähes mahdotonta kuulla edes hänen livevedoistaan ja hän onnistuikin loppuun asti esittämään jokaisen laulunsa lähes yhtä puhtaasti kuin studiossa.
Lääkäri ei löytänyt syytä hänen oireilulleen ja hänen omaa nimeään kantava albumi näki päivänvalon vuonna 1981. Sen ympärille järjestettiin pienimuotoinen Euroopan kiertue ja näytti siltä, että menestys myös isommassa mittakaavassa odotteli ihan kulman takana.
Klaus Nomi ikonisessa esiintymisasussaan.Heti seuraavana vuonna julkaistiin Klausin toinen ja myös viimeiseksi jäänyt albumi Simple Man. Siihen mennessä hänen terveys oli heikentynyt nopeasti ja hänen ihoonsa ilmestyi tummia läiskiä, joita kutsuttiin kaposin sarkoomaksi, ihosyöväksi, joka useimmiten ilmenee HIV-infektion loppuvaiheessa. Siihen aikaan sitä kutsuttiin jopa homosyöväksi tai nimellä "GRID" (gay related immuno deficiency). Sanoja HIV tai AIDS ei edes tunnettu vielä tuolloin ja media kirjoitti sairaudesta avoimenkin rumasti ja sensaatiomaisesti. Kuten tiedetään, hi-virus levisi maailmalla 1980-luvulla nopeasti ja etenkin New Yorkissa tauti tappoi jopa kymmeniätuhansia ihmisiä. Virus oli tuolloin vielä suhteellisen tuntematon, eikä parannuskeinoa ollut. Ihmisille muotoutui käsitys, että tartunnan saivat lähinnä homoseksuaalit eikä edes kaikki lääkärit tuntuneet tietävän, miten virus todellisuudessa tarttui. Sen pelättiin tarttuvan hengitysteitä pitkin tai kätellessä, ja sen takia tautiin sairastuneita välteltiin. Myös Klaus sai kokea tämän, kun jotkut ystävistä ja tuttavista alkoivat karttaa häntä.
Miten traagista ja kauheaa varmaan onkaan ollut sairastua tuolloin, kun mitään parannuskeinoa ei ole vielä ollut ja on kaiken lisäksi joutunut oman yhteisön silmätikuksi.
Siitä huolimatta hän pääsi matkustamaan joulukuussa 1982 Muncheniin, jossa hän esiintyi kutsuttuna kapellimestari Eberhard Schoenerin Klassik Nacht -tapahtumassa, missä oli mukana monia muitakin artisteja. Hän esitti uransa suurimmalle yleisölle yhdessä orkesterin ja bändin kanssa kaksi kappaletta: Henry Purcellin säveltämästä Kuningas Arthur-oopperrasta bassoaarian What power art thou?(tunnetummalta nimeltään Cold song) sekä popkappaleen After the Fall. Aids -vaikka tätä nimeä ei käytettykään kuin vasta joitakin vuosia myöhemmin -oli siihen sairastuneille tuolloin yleensä lähes kansallinen häpeä, mutta Nomi ei taipunut häpeämään, vaan osoitti suunnatonta rohkeutta ja sitkeyttä, kun jo melko vakavasti sairas, hauraan oloinen ja varmasti jonkinlaisista kivuista kärsinyt tähti käveli hitaasti ja varmasti lavalle yleisön hurratessa ja nousi varovasti portaita pitkin mikkitelineen ääreen. Hänellä oli yllään pitkä punainen barokkityylinen takki korkealla kauluksella, joka peittäisi hänen ihossaan olevat sairauden jäljet. Yleisö niin kuin ei kukaan muukaan ulkopuolinen tiennyt tuolloin Nomin tilannetta, mutta hänen ulkonäöstään ja liikehdinnästään kävi jälkikäteen katsottuna selväksi, ettei hän ollut enää parhaimmaissa kunnossa. Hän oli meikannut tavalliseen tapaansa kasvot valkoisiksi ja hänellä oli tutuksi tullutta mustaa huulipunaa, mutta silti satunnaiset tuskan häivähdykset hänen kasvoillaan olivat nähtävissä.
Suhteellisen vaikean ooppera-aarian aikana oli havaittavissa kohtia, jolloin hän joutui kamppailemaan äänensä kanssa pitääkseen sen täydellisessä hallinnassa, mutta hän selvisi tehtävästä kunnialla. Liveveto kuolemansairaana on vuosikymmenten jälkeenkin paljon parempi kuin lähes kenen tahansa nykyartistin, joista monet vetävät lavalla vieläpä playbackina.
Esitys oli kuin hänen jäähyväisensä, vaikka hän ehtikin vielä seuraavana keväänä esiintyä Yhdysvalloissa, pitäen viimeisen keikkansa maalis-huhtikuun tienoilla ennen kuin joutui heinäkuussa sairaalaan. Klaus Nomi kuoli 6.8.1983 vain 39-vuotiaana aidsin murtamana ensimmäisten julkisuuden henkilöiden joukossa, juuri kun hän oli läpimurtonsa kynnyksellä. Hänen tuhkansa siroteltiin hänen omasta toivomuksestaan New Yorkiin(tarkempaa sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen) -kaupunkiin, jota hän rakasti ja jonka oli kokenut henkiseksi kodikseen.
Laaja-alaisesta ja uniikista äänestään, karismastaan ja monipuolisista esiintymistaidoistaan huolimatta hän tuntui jäävän kuolemansa jälkeen unholaan. -80-luku kun oli monien artistien kulta-aikaa (Michael Jackson, Madonna, Stevie Wonder, Queen, David Bowie jne.), joten tuon vuosikymmenen alkupuolella ennen suurta kansainvälistä huomiota menehtynyt Nomi ei tuntunut mahtuvan joukkoon. On turhauttavaa, että aivan liian monet artistit, joilla olisi jotain ainutlaatuista annettavaa, meinaavat jäädä valtavirtamusiikin ulkopuolelle, edellä mainittuja artisteja yhtään väheksymättä! Tosin sairastuminen ja kuolema oli ajoituksen suhteen silkkaa huonoa tuuria ja tilanne olisi varmasti toinen, jos hän olisi saanut elää pidempään. Onkin arvioitu, että hänestä olisi tullut tulevien vuosien aikana yhtä suuri tähti, joka olisi epäilemättä tehnyt yhteistyötä myös muiden artistien kanssa.
Pian kuoleman jälkeen julkaistiin postuumisti vielä Encore-niminen kokoelma-albumi, joka sisälsi sekä Nomin tunnetuimpia popbiisejä että kaksi ennenjulkaisematonta laulua: coverin Elviksen laulusta Can't Help Falling In Love, jossa Klaus käyttää matalampaa tenoriääntään sekä Robert Schumannin liedin Der Nussbaum, joka on henkilökohtaisia suosikkejani hänen aivan liian lyhyeksi jääneestä tuotannosta.
Vuonna 2007 Klausin ystävät julkaisivat 24 vuoden jälkeen loppuunsaattamansa albumin Za bakzad: The Unfinished Opera, jonka parissa Klaus oli työskennellyt ennen kuolemaansa ja jossa kaikki materiaali oli ennenjulkaisematonta. Albumin yhden laulun lopussa hän laulaa:"I haven't got the answer, I think I die of cancer."
En tiedä, onko edes mahdollista surra jotakuta, joka on kuollut jo kauan ennen omaa syntymää, mutta siltä minusta tuntuu, kun ajattelen Nomin elämää. Ymmärrän, voi kuulostaa omituiselta ja lähes kornilta, mutta kun on selvää, että hänen poismenonsa oli valtava menetys musiikille. Valtava menetys hänelle itselleen, kun elämä ja ura katkesi niin epäreilulla tavalla. Hänhän voisi olla edelleen elossa! En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea hän olisikaan saanut vielä aikaan. Vuosien jälkeen meillä on nykyään onneksi netti, mistä löytyy tietoa ja kuvia, youtubesta ja spotifysta löytyy hänen musiikkiaan ja hänelle on tehty myös omat fanisivut. Muodillaan ja persoonallaan hän on vaikuttanut myös nykyisinkiin artisteihin, kuten Lady Gagaan. Kylie Minogue on tehnyt hänelle tribuutin omassa showssaan. Sen hän todellakin ansaitsee. Ja sen takia minäkin tätä kirjoitan: että nuoremmatkin sukupolvet voisivat löytää tämän taiteilijan äärelle!
Hänen elämästään julkaistiin vuonna 2004 dokumentti The Nomi Song, joka löytyy youtubesta.
Kuuntelen hänen lauluaan -ja tunnen musertavaa epäoikeudenmukaisuutta. Suren kaikkea sitä musiikkia, mikä häneltä jäi tekemättä ja meiltä kuulematta. Hän olisi ansainnut niin paljon enemmän.
"It was said that he was either the 8th wonder of the world, or a tragic accident of the nature."
Linkkasin tähän loppuun pari kappaletta sekä Nomin klassisen musiikin että populaarimusiikin repertuaarista. Nauti! 😊
🖤: Sofia
Kommentit
Lähetä kommentti