Muutoksia ja muuttoa

Hello taas! Aika vierii niin nopeasti, että edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo puolitoista viikkoa. Kevätkin on yhtäkkiä jo näin pitkällä, vaikka ne ihanat +10 asteen kelit onkin toistaiseksi muisto vain ja sen sijaan on myrskynnyt ja satanut lunta.Ehkä ensi kuussa viimeistään sitten päästäis taas nauttimaan lämpimimmistä keleistä☺ 
Viime aikoina on ollut aika paljon hommaa, koska ensinnäkin 5 päivän työviikon lisäksi pitäisi soittaa pianoläksyjä, mitä on kertynyt nyt aika paljon, tehdä ammattikorkean valmennuskurssia (ostin sellaisen itsenäisesti tehtävän kurssin, sillä haluan nyt valmistautua pääsykokeisiin astetta paremmin ja testata, onko valmennuskurssista mitään hyötyä kouluunpääsyssä) sekä valmistautua tulevaan muuttoon. Olemme muuttamassa toukokuun alussa Espooseen, sillä löysimme sieltä lähes samalla vuokrahinnalla kolmion nykyisen kaksiomme tilalle. Lisätila on nimittäin aina plussaa! Vaikka varmasti sielläkin mietitään vuoden asumisen jälkeen, että kyllä sitä lisätilaa aina tarttis😅 Ihminen kun se ei melkein koskaan ole tyytyväinen. Mikähän siinäkin on? 

Tämä tuleva asunto löydettiin sata kertaa nopeammin ja helpommin kuin nykyinen kämppämme. Muutettiin nykyiseemme elokuun lopussa 2020, joten kahtakaan vuotta ei kerennyt tulla täällä täyteen. Alunperin kyllä olimme siinä uskossa, että tämä olisi pitkäaikainen koti ja muuttoruljanssin jälkeen, kun hissikin oli rikki(hyvin siis alkoi) ja kaikki kamat piti kantaa rappusia kuudenteen kerrokseen, ei tultaisi kovin äkkiä muuttamaan toista kertaa. Mutta tällä tavalla se elämä välillä heittelee😄 Alettiin huvin vuoksi katselemaan, mitä vuokra-asuntoja on tarjolla ja huomattiin että mm. korona on tehnyt tehtävänsä:kämppiä on pk-seudulla enemmän tyhjillään kuin pitkään, pitkään aikaan! Löydettiin melkein heti tuo tuleva asuntomme, joka alkoi kiinnostelemaan, laitoin viestin välittäjälle ja jo seuraavana päivänä tuli vastaus, että olemmeko vielä kiinnostuneita. No oltiinhan me ja eikun näyttöön. Kävikin ilmi, että asunnon ikkunat on valtavat ja osoittaa suoraan naapurin ikkunoihin. Parveke samoin. Joten päätettiin, että antaa olla, ehkä löytyy joku parempi jostain toisaalta. Varsinkin kun nykyinen asuntomme on 6.kerroksessa eikä vastapäätä ole muita rakennuksia vaan autotie, joten senkin takia tuntui siltä, kuin se asunto olisi ollut joku akvaario. Välittäjämme kuitenkin kertoi, että samalta alueelta on myös toinen samanlainen asunto vapautumassa, mutta eri ilmansuuntaan. Se sitten olikin hieman parempi ja päätettiin, että jos sillä hinnalla saadaan kolmio hyvien kulkuyhteyksien päästä niin oltaisiin tyhmiä jos sitäkään ei otettaisi. Joten otettiin, ja nyt on vuokrasopparikin allekirjoitettu. Muutto siis siintää ensi kuun loppupuolella enkä edes halua ajatella, että se muuttohässäkkä pitää sovittaa tähän työ-piano-valmennuskurssi -rumbaan😄😨 Mutta eipä tässä vaihtoehtojakaan ole. Monesti sitä toivoo, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja! Tai vielä parempi olisi, jos työ ei veisi 8 tuntia päivästä ja bussilla töihin matkustaminen kahta tuntia. 😶 Ihmisen elämästä menee hirveästi aikaa matkustamiseen, paikasta toiseen siirtymiseen ja liikennevaloissa seisomiseen. Olisi aika cool, jos ihminen osaisi teleportata. Silloin kaikki olisi paljon nopeampaa ja vuorokaudessa jäisi moninkertaisesti enemmän aikaa kaikkeen tärkeämpään. 🤭 Ja minun puolesta työpäiväkin voisi kestää vain 6 tuntia. 

Ainiin, synttäritkin on viime viikonlopulla "juhlittu" niin kuin ne nyt tässa iässä juhlitaan. Eli hillitysti kotona kakkua syöden😝 25 tuli mittariin, mutta nyt kyllä kuulostin ihan vanhukselta. Tosin se on sellainen läppä minulla, että "silloin aikoinani kun itse olin lapsi/nuori" tai "sillon ennenvanhaan". Maailma on nimittäin muuttunut valtavasti siitä, kun olen itse ollut esim. peruskoululainen. Enkä edelleenkään ole ladannut Tiktokia tai tiedä lähes mitään mistään youtubettajista. Välillä tuntuu, että olen jämähtänyt sen entisajan ja nykyisen modernisoituneen ja digitaalisen maailman välille. Suoraan sanottuna kyllä hirvittää kaikki tekoäly, asioiden robotisoiminen, ihmisten passiivisuus, nuorten ennennäkemätön huonovointisuus, työttömyys ja siihen päälle tämä sota, korona ja inflaatio. Mihin me vielä oikein joudutaan?😪 Tästäkin saisi erikseen kokonaisen tekstin kirjoitettua. Mutta lyhyesti sanottuna en kannata kaikkea tässä nykyisessä digi-ihannoidussa maailmassa, missä ihmiset halutaan kaikkialla korvata roboteilla tai mm. itsepalvelukassoilla, itsepalvelukaupoilla ja jopa ravintoloilla, joita ainakin Kiinasta löytyy. Ihmisille ei jää työpaikkoja eikä mitään toimenkuvaa yhteiskunnassa. Sen takia pelottaa, mikä tilanne on esim. 20 vuoden päästä. Lapsetkaan eivät enää leiki keskenään, vaan kaikki ovat puhelimilla ja kuvaavat videoita ja katsovat tiktokkeja. Kun minä olin lapsi, niin kyllä leikittiin mm. koulua, kotista, piilosta ja kaikenlaisia ulkopelejä!🙂 Olenkin usein sanonut, että onneksi en ole lapsi tämän maailman aikaan ja kouluissa oli minun aikana sentään vielä kontaktoidut kirjat, eikä mitään tietokoneita ja muita vempeleitä👵 Välitunneillakin hypittiin hyppynarua tai reippailtiin koulun pihaa ympäri, eikä seisty puhelimilla. Itsehän sain ekan puhelimenkin vasta joskus 13-vuotiaana!

Se on totta, että maailma muuttuu. Mutta nykyään tuo muuttuminen mitataan parissa vuodessa, ei vuosikymmenissä. Kaiken pitää olla niin tehokasta ja myöskin mahdollisimman halpaa, eli toisin sanoen:ihmisille ei haluta maksaa enää työnteosta. Kenellekään ei ole haluja tai resursseja maksaa. Yritykset myydään ulkomaille, koska Suomessa verotus on kova ja ostovoimaa ei ole. Surullista, mutta totta. Itse luokittelen muutokset hyviin ja huonoihin. Totta kai on mahtavaa, että enää ei olla lankapuhelimien varassa ja että on keksitty netti, gps-paikannin ja navigaattorit. Ei tarvitse juosta kirjastossa etsimässä tietoa, mennä kartan kanssa ulkomailla(tai ihan vaan täällä Suomessa, nimittäin mulla on maailman huonoin suuntavaisto😂), palkka tulee tilille eikä shekkinä ja asiat nyt on muutenkin huomattavasti helpottunut. Sitten on myös sitä negatiivista muutosta. Olen aivan varma, että ihminen kaivaa tällä tavalla itselleen kuoppaa. Joskus 30 vuoden päästä, kun kaikki mekaaninen on korvattu tekoälyllä, työpaikat viety roboteilla, 3D-tulostus on arkipäivää ja ihmisiinkin varmaan asennettu joku mikrosiru, niin mikä on ihmisen tehtävä täällä? Suomessakin on maalailtu synkkiä kuvia mm. siitä, miten tulevaisuudessa ei ole enää varaa maksaa eläkkeitä, koska ei ole veronmaksajia ja eläkeikä tulee nousemaan entisestään(mikäli siinä vaiheessa suurella osalla enää edes on työpaikkaa, kun minä olen 70-vuotias. Eli vuonna 2067🙃) Se tarkoittaa siis sitä, että ihmiset vain hengailevat ja tällä tavalla esimerkiksi rikollisuus tulee kasvamaan huomattavasti. 

Mikä on maailman tulevaisuus? Etenkin, mikä on Suomen tulevaisuus, kun tämä on vieläpä niin pieni ja harvaanasuttu maa? 

Siinäpä pohdittavaa tämän sekalaisen tekstin päätteeksi. 😅 Nyt vaan pää pystyyn, huomenna on sentään jo torstai ja kesäaika kun kääntyi niin klo 20.30 on vielä ihanan valoisaa!🌞🌞 Jos alkaa liikaa pohtimaan suuria ja synkkiä asioita ja stressaamaan maapallon tulevaisuutta, kannattaa aina muistaa, mikä just nyt on hyvin ja kivaa. Tällainenkin pessimisti kuin minä saa aina kaivettua jotain positiivista☺ 



"Happiness is the ability to enjoy even the smallest things"

-Sofia 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lontoon reissu

Kesätauko

Elämä hymyilee