Tasa-arvoa metsästämässä

 Minna Canthin ja tasa-arvon päivä🇫🇮 Ironista tässä "tasa-arvon liputuspäivässä" on kuitenkin juuri se, että Canth on edelleen ainoa nainen, jolla on Suomessa liputuspäivä. Tove Jansson sai oman liputuspäivänsä vasta vuonna 2020 ja sekin on toistaiseksi vain suositus eikä siis merkitty edes kalentereihin. Itse laitoin merkille, että läheskään kaikissa lipputangoissa ei tuolloin 9.8. Janssonin liputuspäivänä lippu liehunut. 

Minna Canth oli kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen ja sen ajan feministi. Hän on saanut oman näkemykseni mukaan enemmän huomiota ja kunnianosoituksia kuin suurin osa muista merkittävistä naisista. Kuopiossa on Minna Canthin lukio, hänen mukaansa nimetyt kadut löytyvät mm. Helsingistä, Kuopiosta ja Tampereelta, hänelle on pystytetty patsaita ja häntä on myös muistettu mm. juhlarahalla, postimerkeillä ja näytelmillä. 

Tämä on tietenkin todella hienoa -olkoonkin, että Canth onkin niitä harvoja Suomen historian naisia, joita yhtä mittavasti muistellaan ja joista koulussa puhutaan. Haluan kuitenkin tässä postauksessa käsitellä enemmän tuota tasa-arvoa Suomessa, sen epäkohtia, työnsarkaa sekä sitä, mitä tasa-arvo itselleni tarkoittaa. Tämä on erittäin laaja aihe ja saisin varmasti sivun jos toisenkin siitä kirjoitettua, mutta yritän supistaa itselleni tärkeimmät pointit mahdollisimman tiiviisti. 🙂

Ensin voisin luetella, mitä tasa-arvo itselleni tarkoittaa, mutta missä asioissa Suomessakin vielä löytyy työnsarkaa:

-kaikilla on yhtäläiset oikeudet kouluttautua sille alalle kuin haluaa eikä ole olemassa naisten ja miesten töitä 

-naisilla ja miehillä on samalla alalla samansuuruiset palkat, eroina ainoastaan kokemuslisä sekä asema työpaikalla

-tuloerojen tasaaminen miesvaltaisten kovempipalkkaisten töiden ja naisvaltaisten huomattavasti alemmin palkatuiden töiden välillä 

-äitiysloma ja äitiys ylipäätänsä ei vaikuta naisen työllistymismahdollisuuksiin, työhaastatteluissa ei kysytä lapsisuunnitelmista eikä äitiysloman aikana irtisanota jonkin toisen syyn varjolla(koska on laitonta irtisanoa siksi, koska nainen on äitiyslomalla.) 

-kaikki ihmiset nähdään lähtökohtaisesti yksilöinä eikä ketään arvioida sukupuolen perusteella, vaan heidän taitojensa, kokemuksensa, koulutuksensa, persoonansa sekä ihmissuhdetaitojensa perusteella 

Tuossa ne kaikista tärkeimmät mieleeni tulevat asiat, jotka edustavat itselleni tasa-arvoa. Vaikka aina hoetaan, että Suomi on tasa-arvon mallimaa ja täällä kaikki on niin hyvin, se ei ole aivan totta. Tietenkin tämä on yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, sitä ei käy kiistäminen, mutta tuntuu, että sitä usein liioitellaan. Jos tätä asiaa kysyisi joltain mieheltä, hän varmasti olisi sitä mieltä, että Suomessa kaikki on kaikille hyvin tasajakoista, mutta jos asiaa kysyisi naiselta, hän löytäisi paljon enemmän parannettavaa.  

Ensinnäkin on lukemattomia esimerkkejä, miten esimerkiksi rakennus- tai it-alan naisoppilaat kokevat syrjintää ja pilkkaa paitsi koulussa, myös työpaikoilla. Tästä on ollut lukuisia esimerkkejä mm. Instagramissa, kun naiset ovat kertoneet epäkohdista, mitä miesvaltaisilla aloilla vallitsee. Tällaisilla aloilla vallitsee yleisesti asenne, että "nainen on eksynyt väärään paikkaan", "en minä nyt uskalla antaa sinulle hommaa x koska oot nainen etkä tiiä mitä oot tekemässä" ja "eikö sinulla ole tullut sellaista hoivaviettiä että hakeutuisit vaikka sairaanhoitajaksi?" Niin kauan kun on olemassa miesten ja naisten töitä ja niistä myös pidetään kiinni, viljellään ala-arvoista läppää ja pidetään ihmistä sukupuolen perusteella pätevämpänä johonkin, tällainen jatkuu. 

On myös käsittämätöntä, että lähes kaikilla naisvaltaisilla aloilla(sosiaali- ja terveysala sekä opetus- ja palveluala) on huonommat palkat kuin miesvaltaisilla aloilla(tekniset alat). Aina kun tästä jossain huomauttaa, vastaus kuuluu näin:"No kannattaisiko kouluttautua niihin missä on paremmat palkat!" Kukaan ei koskaan tunnu kyseenalaistavan sitä, miksi naisvaltaisilla aloilla on huonommat palkat. Lähtökohtaisesti miehen euro on edelleen naisella 0,80 senttiä. Tätä ilmiötä olen itsekin usein miettinyt ja oikeesti ihmettelen, miten on mahdollista, että vielä 2020-luvulla naisen työpanosta arvostetaan niin paljon vähemmän että ei olla valmiita maksamaan samaa palkkaa, ja miten ylipäätäsä valtio sallii tällaisen? Tämä sama ilmiö on sekä aloilla, joissa on kyllä sekä miehiä että naisia töissä, mutta silti erisuuruiset palkat että niitä naisvaltaisia aloja, joiden palkkataso on huomattavasti alempi verrattuna miesten valtaamiin aloihin.

Oman kokemuksen mukaan naiset on monesti vieläpä ahkerampia ja pätevämpiä työntekijöitä, ja usein Suomessa korkeammin koulutettuja. Lisäksi kaikki naisille suunnatut tuotteet ja palvelut maksaa paljon enemmän kuin miesten. Ihan vaan hiusten leikkuu maksaa naisilla 30-40€ kun miesten maksaa vastaavasti jotain 15€. Jos on lapsia, usein se on nainen joka huolehtii vaatteista ja muista pakollisista asioista. Miehille on olemassa 3-in-1 -tyylisiä tuotteita, kun taas naisille kaikki myydään erikseen. 

 Etsin paljon netistä tietoa mm. palkkaeroista ja törmäsin Tilastokeskuksen vuoden 2018 palkkarakennekeskuksen artikkeliin. Sen mukaan niillä aloilla, joissa yli 50% asiantuntijoista oli miehiä, asiantuntijoiden kokonaisansioiden keskiarvo oli 3 836€. Naisvaltaisilla toimialoilla kokoaikaisten asiantuntijoiden keskiarvoansiot olivat vastaavasti 3080€. Kaikilla miesvaltaisilla myynti- ja asiakaspalvelutyötä tekevillä aloilla keskiarvoansio oli noin 3 783€ kun taas kaikista naisvaltaisimmilla aloilla ansiot olivat vain  2 254 € kuukaudessa.❌

Tilastokeskus 

⬆️ tuolta löytyy hyvin kattavasti tietoa eri alojen palkkaepätasa-arvosta. On hyvä huomata, että palkkarakennetilasto mittaa nimenomaan kokonaisansioita, johon siis kuuluu kaikki ylityölisät, henkilökohtaiset lisät, kokemuslisät, luontaisedut jne., ja naisten palkat oli silti huomattavasti pienempiä. 

Törmäsin myös Maria Petterssonin artikkeliin "Saavutamme palkkatasa-arvon ehkä jo vuonna 2300"(Saavutamme palkkatasa-arvon ehkä jo vuonna 2300) 

Suosittelen kaikkia lukemaan tuon, sillä kyseiseen artikkeliin on kiteytetty hyvin selkeästi ja ytimekkäästi, mikä työelämässä ja palkkauksessa mättää. Hän mm. kirjoittaa, miten "naiset ovat miehiä köyhempiä kaikissa ikäluokissa, ja vaikka naiset ovat miehiä koulutetumpia, he tienaavat kaikilla koulutustasoilla vähemmän kuin miehet". Hän avaa myös sitä, miksi ylipäätänsä jotkut alat ovat nykyään naisvaltaisia. Syynä on se, että 1800-luvulla miehet sanelivat ne alat, millä sallivat vaimojensa työskennellä. Naisella täytyi olla myös miespuolinen holhooja, kuten aviomies tai veli, ja holhooja päätti, saako nainen käydä töissä. Pojista on aina historian saatossa koulutettu juristeja ja lääkäreitä, tytöistä puolestaan sairaanhoitajia ja postineitejä. Olkoonkin, että siihen aikaan, kun Minna Canth oli lapsi, tyttöjen koulutusmahdollisuuksia rajoitettiin ja kun Kuopion tyttölyseo perustettiin vuonna 1846, puolet viikkotunneista oli omistettu käsitöille, koska kuten tuolloin uskottiin, "naiset eivät olisi kestäneet suuria vaatimuksia, vaan olisivat sairastuneet auttamattomasti hermoheikkouteen". Minnankin isä olisi halunnut rajoittaa tyttärensä koulunkäyntiä ja sen sijaan kouluttaa häntä porvarilliseksi neidoksi avioliittoa varten. Luojan kiitos, Minna päätti toisin, jatkoi koulunkäyntiä, halusi itsenäisen naisen uran ja loppu onkin historiaa!

Pettersson myös kirjoittaa, että tuolloin naisten ihanneammateiksi ja miehen sallimiksi sellaisiksi kehittyi sairaanhoitaja ja opettaja. Edelleen 2020-luvulla nuo alat ovat naisvaltaisia ja huonoimmin palkattuja. Ajatuksena on historian saatossa ollut myös se, että jos nainen on naimisissa, niin eihän hän nyt omaa rahaa tarvitse, vaan elatuksesta vastaa pääasiassa mies. 

Vuonna 1945 hallitus päätti, että naisten palkasta pitää säätää laki. Ainoastaan yksi puolue äänesti sen puolesta, että naisille ja miehille voisi maksaa samaa palkkaa. Monet muut puolueet vastustivat naisten "liian suuria" palkkoja. Niinpä säädettiin laki, minkä mukaan naisen palkka on vähintään 80% miesten palkasta. Tulee ottaa huomioon kaksi asiaa: 1) tuolloin valtaosa kansanedustajista oli miehiä, jotka eivät sallineet kuin pitkin hampain naisten tienaamisen ja 2) nykyään naisten euro on 0,84 senttiä. Voisi toki kuvitella, että vuosikymmenten saatossa asiat olisivat muuttuneet ja tasa-arvon mallimaana palkat olisivat tasavertaisia, mutta kuten Pettersson huomauttaa, 40-luvulta tähän päivään ollaan tultu noin 0,06 sentin vuosivauhtia. Vau!😅😩

Äidiksi tuleminen on monelle naiselle työelämän kannalta murheenkryyni. Yleinen ajatus on edelleen se, että nainen jää hoitamaan lasta/lapsia. Tämä on tietenkin pois urakehityksestä ja siinä vaiheessa, kun ollaan äitiyslomalla vuoden tai kaksi, ala kuin ala kerkiää muuttua. Jos on niin onnekas, että on jo koulutus ja vakituinen työpaikka, missä on inhimilliset esimiehet, asiassa ei ole suurempia ongelmia. Mutta jos nainen jää äitiyslomalle esimerkiksi pian koulusta valmistuttuaan eikä kerkeä saada jalkaa työelämän ovenväliin, äitiysloman jälkeen on todella vaikeaa löytää töitä ilman työkokemusta. Sen takia monet on siinä pisteessä, että lapsi laitetaan mahdollisimman nopeasti jo alle 1-vuotiaana päivähoitoon ja vanhempi palaa takaisin työelämään. On hyvin vaikea yhtälö, että valtio muistuttaa vähän väliä, miten Suomen syntyvyys on laskussa ja väestö ikääntynyttä(kun toisaalta samaan aikaan toisaalla huudellaan, miten lisääntyminen on ilmaston kannalta itsekäs teko), ja näiden kahden eriävän mielipiteen ristipaineessa, kun ihminen kaikesta huolimatta saa lapsen, häntä aletaan monessa työpaikassa syrjimään, hän saa potkut ja kaiken huipuksi joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että nykytyöelämässä lähes kukaan ei palkkaa naista, joka on vuosia ollut vain kotona.  

Epätasa-arvosta löytyisi lukuisia esimerkkejä, kuten 

-Fredrika Runebergin muistaminen ainoastaan Runebergin torttujen tekijänä

-nainen velvoitettiin aina vuoteen 1985 asti ottamaan avioliitossa aina miehen sukunimen

-miehen sukunimen antaminen lähes poikkeuksetta lasten sukunimeksi, jos vanhemmilla on eri sukunimet 

-naisen ulkonäköä arvostellaan tuplasti enemmän kuin miehen. Tähän syyllistyvät sekä naiset että miehet. 

-naisten joukkueurheilua tuetaan, sponsoroidaan ja näytetään huomattavasti vähemmän kuin miesten joukkueurheilua

-mielipiteitään kertovat, vaativat, oman arvonsa tuntevat ja kovaääniset naiset leimataan usein hankaliksi tai huomionhakuisiksi 

-historian suuri määrä naisia, joiden saavutukset ovat jääneet miehen varjoon. Esimerkiksi säveltäjä Felix Mendelssohnin Fanny-sisko oli myös säveltäjä, mutta useita hänen teoksiaan julkaistiin Felix-veljen nimellä. 

Aino Aalto oli menestynyt arkkitehti ja muotoilija ja toimi Artekin toimitusjohtajana vuosina 1941-49, mutta Aino jää usein puolisonsa Alvar Aallon jalkoihin. Aino Aallon nimi jätettiin usein tietoisesti pois pariskunnan yhdessä tekemistä töistä. 

Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, mutta jotta tästä ei tule kilometrin pituista tekstiä, on vain pakko todeta, miten käsittämätöntä on, että mies ja nainen eivät lähtökohtaisestikaan ole olleet tasa-arvoisia keskenään. On kummallinen ajatus, että maailmassa on kaksi sukupuolta, mutta vain toinen niistä olisi ylivertaisempi, parempi ja tärkeämpi. Olen todella onnellinen, että vaikka työtä riittää edelleenkin, Suomessa saa nykyään sentään nainen itse valita, meneekö naimisiin, ottaako miehen sukunimen, mitä työtä haluaa tehdä ja mihin kouluttautua. Nainen voi tienata omat rahansa, päättää hankkiiko lapsia, perustaa yrityksen ja ostaa oman talon. En kuitenkaan suoraan sanottuna tiedä, tuleeko maailma koskaan olemaan täysin tasa-arvoinen👫 En usko.

Vaikka tasa-arvon puolesta liputetaankin kerran vuodessa, se ei tarkoita, että loput ajasta voitaisiin sulkea silmät kaikilta näiltä epäkohdilta. Se vaatii jatkuvaa, sitkeää ja päättäväistä työtä, eikä se ole vain naisten tehtävä, vaan siihen tarvitsee myös miehet mukaan. Ehkä tulevat sukupolvet on niitä, joille ei opeteta, että tytöt ovat kilttejä ja pojat saavat tehdä mitä vain, koska "pojat on poikia". Tämä kaikki riippuu siitä, miten minun Z-sukupolveni tulevia lapsiaan kasvattaa. Ehkä ne kasvatustavat olisi vihdoin astetta kauempana niistä selkäytimeen asti iskostuneista vanhanaikaisista käsityksistä miehen asemasta luomakunnan kruununa ja naisen asemasta tuon luomakunnan häntäpäässä. 

"Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, vaan ihmiskunnan kysymys."

       -Minna Canth 

-Sofia