Mikä minusta tulee isona?

Hei taas pitkästä aikaa! 

Olen viime päivinä taas pyöritellyt samaa kysymystä päässäni:Mikä minusta tulee isona? Välillä tuntuu, että olen aivan jumissa itseni ja elämäni kanssa. Ahdistaa ja turhauttaa. 

Kävin siis kesäkuun alussa ammattikorkean pääsykokeissa. Hain sekä Metropoliaan sosionomin, toimintaterapian ja optometrian linjoille että Diakonia- ja Laurea ammattikorkeaan sosionominlinjalle. Laitoin kaiken toivoni siihen, että kun haen kolmeen eri kouluun kolmelle eri linjalle, olisi edes pieni mahdollisuus päästä sisään. Tänään kuitenkin kävin työkaverini vinkkaamana katsomassa Opintopolusta valintakokeen tuloksia ja lopputulos oli pisterajojen ja varasijojen kanssa se, että ihan turha haaveilla tänäkään vuonna kouluun pääsystä. Muutin aikoinaan Helsinkiin muun muassa siksi, että täällä on paremmat opiskelumahdollisuudet, vaan enpä tajunnut ottaa sitä asiaa huomioon, että täällä pk-seudulla on myös tuplasti enemmän hakijoita -siis tyyliin 1000 hakijaa per linja ja noin 30 otetaan sisään. On äärimmäisen turhauttavaa tietää, että itsessä olisi potentiaalia ja että mm. sosiaali- ja terveysaloilla on työvoimapulaa, mutta resurssien puutteen takia opiskelijoita otetaan niin vähän sisään ja tilanne on joka kerta sama: minä jatkan töissä masentuneena siitä, että tämäkään vuosi ei ollut se "the vuosi",  jolloin elämäni saisi uuden suunnan. Joka kerta ajattelen, että nyt kun tämän puoli vuotta jaksaa, niin voin hakea uudestaan syksyn tai kevään haussa. Ja lopputulos on aina sama. 

Olen kärsimätön ihminen ja melko pessimisti, mutta kouluunhaun kanssa olen ollut yllättävänkin kärsivällinen ja päättäväinen. Koulun ovet eivät kuitenkaan vain aukea. Ja ei tässä kuitenkaan mihinkään lääkikseen olla hakemassa. Tuntuu tyhmältä ja suorastaan nöyryyttävältä joutua hakemaan johonkin ammattikorkeaan kerta toisensa jälkeen vain todetakseni, etten tänäkään vuonna ollut riittävän viisas läpäisemään koetta. 

Mitä mä teen mun elämällä? Mihin tässä nyt suuntaisi? Mikä minusta tulee isona? Nämä on niitä kysymyksiä, jotka pyörivät päässäni ja alkaa pikkuhiljaa musertamaan itseluottamusta ja motivaatiota siinä määrin, että töissäkään ei pysty keskittymään. Olenko minä vain jotenkin tyhmä? Ja oliko sittenkään viisasta pitää niin monta välivuotta, koska nyt melkein kaikki lukiossa opitut asiat on unohtunut? 

On kamalan turhauttavaa selailla netissä työpaikkailmoituksia ja etsiä sellaisia kouluja, mihin voisi hakea ilman valtakunnallista yhteishakua. Ei sellaisia ole oikeastaan kuin esim. Stadin aikuisopisto, mistä saa ammatillisen tutkinnon esim. lähihoitajan työhön. Jos hakisin sellaisella tutkinnolla joskus töitä, jossa kanssahakijoina on ammattikorkean tai yliopiston käyneitä, ei varmaan tarvitse edes mainita, kumpi meistä saisi paikan. 

Olen aina haaveillut urasta. Olen halunnut olla milloin psykologi, milloin opettaja. Koska psykologin opinnot eivät ole itselleni realistisia, ajattelin hakea nimenomaan toimintaterapian ja sosionomin linjoille, koska siinäkin työskennellään ihmisten kanssa. Olen mielestäni ihan hyvä ihmisten kanssa. Pärjäisin varmasti siinä työssä. Mutta en ole riittävän hyvä matikassa tai siinä jossain yliopistotason ja sitäkin korkeamman tason englannissa, jotta pärjäisin kokeessa. Noissa töissä ei edes tarvitse matikkaa. Silti sitä väkisin pitää kysyä joka ikisen alan pääsykokeissa. En ymmärrä, miksi. Kaikilla ei vain ole matikkapäätä, se on fakta. Minä olen siitä elävä esimerkki. On mielestäni outoa, epäreilua ja suorastaan kohtuutonta vaatia sellaista. 😐 Paljon potentiaalisia hakijoita jää rannalle.

 Ja taas jälleen selaan epätoivoisena nettiä ja yritän etsiä töitä, mihin kouluttautumaton pääsisi. Ei ainakaan mihinkään hyväpalkkaiseen ammattiin, ei sellaiseen joka olisi mielenkiintoinen ja jossa saisi työskennellä oman intohimon siivittämänä ja kehittyä jatkuvasti. Onhan se mahtavaa, että Suomessa on ilmainen koulutus ja teoriassa kenellä tahansa on mahdollisuus kouluttautua. Harmi vain, että koulutuksesta on vuosien saatossa leikattu säästösyistä, eikä ainakaan pk-seudulla kouluunpääsy ole mikään läpihuutojuttu. Kai tässä sitten pitäisi lähteä takaisin landelle!😅 

Ette edes arvaa, kuinka monta päänsisäistä keskustelua ja pohdintaa olen käynyt siitä, missä näen itseni. Milloin on se hetki, että pääsisin opiskelemaan itselleni ammatin? Missä minä edes olen hyvä? Välillä tuntuu, etten missään. Ainakaan riittävän hyvä, korkeintaan keskinkertainen. En keksi mitään, mitä voisin ilman koulutusta tehdä. Enkä edes haluaisi olla kouluttautumaton. Ei se ollut ollenkaan minun suunnitelmani lukioiässä. Haaveilin suurista. Halusin olla terapeutti, muusikko, säveltäjä, lastensuojelutyöntekijä, psykologi, parisuhdeterapeutti, opettaja. Milloin mitäkin. Mutta haaveita oli. Ja todellisuus on tämä. Ei tiennyt pikku-Sofia silloin, millaiseksi kouluunhaku muuttuisi!😂 Sinne ei todellakaan vain kävellä sisään, vaan niistä muutamasta koulupaikasta taistelee sadat muutkin. Aivan kuin niistä kaikista työpaikoistakin. Koulutus ei edes takaa oman alan töitä. Kaikki on nykyään yhtä kilpailua. Kaikki on myös todella stressaavaa. Ei ihme, että ihmiset ova nykyään paljon nuorempina uupuneita mitä ennen. Vaaditaan paljon, mutta annetaan vähän. Eli siis mediassa ihmetellään, missä on kaikki osaava työvoima, mutta sitten kuitenkaan ei ole tarjota opiskelupaikkoja. Sitten jos saat opiskelupaikan, kaikille ei löydy välttämättä työssäharjoittelupaikkoja, koska yritykset eivät halua tehdä yhteistyötä. Sitten jos saat oman alan töitä, sinulle ei haluta maksaa tarpeeksi palkkaa.  Lopputulos: tavallinen veronmaksaja ei vaan voi voittaa🤔

Joten minäkin jään toistaiseksi vielä ihmettelemään, mihin suuntaan elämä tästä menisi. Ja että miten valoisa ja menestyksekäs se loppu peleissä tulee olemaan. 🌟

Ps. Näin viikonloppuna sellaista unta, että pääsin kouluun. Noh, en minä ennenkään ole mitään enneunia nähnyt, joten se siitä!😄

Ihanaa viikonalkua, kohta alkaa minulla loma!😍


"Elämä voi olla epäreilu, mutta vain sitkeys kantaa eteenpäin." 

-Sofia 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen tekstini, jännää

9 faktaa minusta 💁‍♀️