Elämäni ensimmäinen antibioottikuuri

Moiccu!

Töihin paluuni kesäloman jälkeen ei mennyt ihan kuin strömsössä. Viimeisenä lomaperjantai-iltana minulle tuli toispuoleinen kurkkukipu. Olin vähän aiemmin laulanut joidenkin kappaleiden tahdissa ehkä hieman liian korkealta omaan äänialaan nähden ja minulla on joskus sellaisen hoilottamisen jälkeen aristanut hieman kurkusta, joten laitoin tämänkin kivun aluksi sen piikkiin. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli vain sattumaa. 

No, aluksi yritin lääkitä sitä kuin normi kurkkukipua lääkitään:join vihreetä teetä, otin buranaa ja ajattelin, että se menee itsestään ohi. Jossain vaiheessa tajusin mennä aukaisemaan suuni peilin eteen ja näin, että oikeanpuoleinen nielurisani oli hieman turvonnut ja saanut uvulan, eli kitalaella kielen takana roikkuvan pikkukielen kallistumaan hieman vasemmalle. Nieleminen oli todella tuskallista. Jokainen nielaisu tuntui kuin pieni tai itse asiassa vähän isompikin piikki olisi pistänyt kurkussa. Tästä syystä sekä syöminen että juominen oli vaikeaa, enkä käytännössä syönyt ensimmäiseen kolmeen vuorokauteen mitään. Ja koska nielemistä vältteli niin paljon, lopulta huomasi vain istuvansa suu täynnä sylkeä. Koska on kuitenkin äärimmäisen tärkeää saada itsensä nesteytettyä, keskityin lähinnä siihen, että sain vettä juoduksi. Kaikki, mitä yritin syödä, meni loppupeleissä roskiin, koska se sattui niin paljon, ettei siinä ollut järkeä. 

Koska kipu pysyi samanlaisena ja siedettävänä, menin maanantaina töihin normaalisti. Oli tietysti kurjaa palata töihin niin, että olo oli pakostakin hieman vetelä ja tuskallinen. Aamupalakaan ei mennyt alas ja kahvitauolla join vain puolikkaan kupin kaakaota. Silloin pystyin kuitenkin vielä puhumaan normaalisti, vaikkakin kurkussa kyllä tuntui aina pientä korinaa, kun puhuin. Olin työpäivän normaalisti töissä, vaikka olo olikin kehno melkein koko päivän. Mutta kun pitää olla tällainen niiiin tunnollinen, että ei sitä nyt ainakaan heti lomalta palattua kehtaa lähteä kotiin kesken päivän😅 Ajattelin ensin, että menen seuraavanakin päivänä töihin ja toivoin, että nielurisani turvotus ja kipu lähtisi itsestään pois. Vasta tuon maanantain aikana laitoin googlen laulamaan ja aloin kunnolla etsiä tietoa siitä, mikä minua oikein voisi vaivata. Löysin tietoa mm. streptokokista ja nielupaiseesta. Streptokokki eli angiina on siis tarttuva kuumeinen nielutulehdus, joka on erityisen yleinen lapsilla. Terveyskirjaston mukaan vain 14% aikuisten nielutulehduksista on streptokokin aiheuttamia. Angiinan jälkitautina voi syntyä myös nielupaise tai sitten nielupaise voi syntyä pienten Weberin sylkirauhasten tukkiuduttua.

Minulla ei ollut kuitenkaan mitään muita angiinaan viittaavia oireita, kuten kuumetta, yskää, hengenahdistusta tai kivun säteilyä korvaan, joten ajattelin, että minulla on oltava tuo nielupaise. Kaikki oireet ja nieluni ulkonäkö viittasivat siihen. Päätin, että nyt minun on pakko jäädä heti pois töistä ja mentävä näyttämään pattia lääkärille. Terveyskirjastossa nimittäin mainittiin, että jos nielupaisetta ei hoida, se voi puhjeta itsestään ja sieltä tuleva lima voi valua esim. nukkuessa keuhkoihin, sydämeen ja jopa aivoihin ja olla pahimmillaan hengenvaarallinen. Siinä vaiheessa olin kärsinyt sen kanssa jo 3,5 vuorokautta, joten varasin siltä seisomalta lääkäriajan työterveyden kautta. Harmi vain, että sain sen vasta siitä ylihuomiseksi. Seuraavana aamuna soitin kuitenkin sitten oman terveyskeskuksen päivystykseen ja sain ajan infektiolääkärille jo samalle päivälle. Tuona aamuna puhelimeen vastatessani huomasin, että minulle oli käynyt juuri niin kuin nielupaiseelle on ominaista:puheeni kuulosti todella oudolta, aivan kuin olisin mongertanut peruna suussa. Sen takia puhelimessa puhuminen, tiskillä puhuminen, lääkäreille puhuminen ja ylipäätään puhuminen oli äärimmäisen kiusallista ja raivostuttavaa🙊 Miettikää, kun olisin mennyt tuolloin normaalisti töihin ja vasta siellä työkavereille puhuessani olisin huomannut, millainen ääneni on. Hui kamala!😅 

Joka tapauksessa. Sain infektiolääkäriltä, joka oli muuten äärimmäisen apaattisen ja tylsistyneen oloinen, vaikka nuori olikin, lähetteen korva-, nenä-, ja kurkkutautien päivystykseen kirurgiseen sairaalaan, joka sijaitsee Helsingin Kaartinkaupungissa. Menin sinne terveyskeskukselta suoraan, nälissäni ja janoissani, koska en ollut taaskaan pystynyt syömään juuri mitään. Pelkäsin, ettei puhelimessanikaan riitä akku ja oletin, että päivystykseen kun kerta menen, siellä tulee istua ainakin joku 4-5 tuntia ennen kuin pääsee lääkärin puheille. Onnekseni minun ei kuitenkaan tarvinnut venailla kuin ehkä pari tuntia kun pääsin sisään. 

Tähän väliin on kerrottava, että olin lukenut koko aamun ihmisten kokemuksia nielupaiseen KIVULIAASTA POISTO-OPERAATIOSTA. Siitä, miten se on kuulema pahin kokemus kaikista ja puudutus ei auta ja paisetta auki viiltäessä maailmaa pyörii ympärillä ja sitten vaan oksennellaan sylkeä, verta ja mönjää. Tämän takia astelin kirurgisessa sairaalassa lääkärin pakeille vähintääkin lievässä paniikissa, vaikka yleensä pystyn olemaan tollasissa tilanteissa rauhallinen ja cool, eikä minulla ole mikään kaikista matalin kipukynnyskään. Lääkäri oli nuori, ihana, ammattitaitoinen ja kertoi koko ajan kaiken mitä hän tekee ja miltä se tuntuu. Sydämessä, keuhkoissa tai korvissa ei ollut mitään poikkeavaa ja seuraavaksi minulta otettiin streptokokkitesti. Vaikka se testitikku olikin kamalan pitkä, sillä otettiin näyte vain takakielen ja poskien liepeiltä. En tiedä, miksi silti sain hirveä oksennusrefleksin, vaikka yleensä en saa sellaista refleksiä kovin helposti. Siinä sitten yököttelin ja yskin lääkärin naamalle😶 No, onneksi hänellä sentään oli kaikki maskit, silmäsuojat, hanskat suun muut -tietenkin😂 Streptokokkinäyte oli onneksi ja odotetusti negatiivinen. Seuraavaksi hän purskutteli sellaista kamalan kitkerän banaanin makuista puudutusainetta suuhuni ja alkoi sellaisella pitkällä piikillä tökkimään suussani olevaa paisetta ja katsomaan, tuleeko sieltä sisältä jotain. Koska olin lukenut niitä kamalia kauhutarinoita ja saanut juuri pari hirveää oksennusrefleksiä, meni hetki, ennen kuin annoin hänen laittaa sen piikin suuhuni😄 No, onneksi puudutusaine teki tehtävänsä eikä piikki sattunut pientä nipistelyä enemmän. Toki sitä ennen lääkäri oli selittänyt, että mikäli paiseesta tulee jotain limaa eikä sitä saa neulalla kaikkea otettua, hän ottaa veitsen ja sillä sitten leikkaa. Minä tietenkin rukoilin vain, että sieltä EI tulisi mitään, vaikka sillä tavalla paise olisi saatu heti pois. Ristiriitaista siis🧐 Lääkäri sitten sorkki sillä piikillä pariinkin eri kohtaan ja totesi, että ei se ole nielupaise. Sitten hän selitti jostain rauhasista nielun ympärillä, jotka ovat voineet tulehtua ja aiheuttaa tämän tulehduksen. Hän sitten ehkä puhui niistä Weberin sylkirauhasista, mutta minulla meni se hieman ohi, koska olin vaan onnesta soikeana, ettei hänen tarvinnut rueta leikkausoperaatioon ja minä säästyin kaikelta siltä kidutukselta, mitä olin olettanut olevan edessä. Joka tapauksessa, joku tulehus, elämäni ensimmäinen antibioottikuuriresepti ja saikkulappu kouraan ja ulos. Jes! 

    Minua kehotettiin syömään vain kylmiä 

    tuotteita, joten popsin muun muassa 

    pakastemustikoita. Harmi vain, että 

    kieleni värjäytyi päivien ajaksi. 

Tämä on aikuisikäni ensimmäinen vaiva, jolloin olen joutunut menemään sairaalaan. Tai oikeastaan koko elämäni ensimmäinen. Ei minulla lapsenakaan ollut mitään korvatulehduksia tai muita tyypillisiä lasten vaivoja. Olen sairastanut ainoastaan vesirokon, mahataudit ja perus flunssat. Olen onnekseni päässyt todella vähällä ja siitä olen kyllä äärimmäisen kiitollinen. Terveys on tärkeintä kaikesta!💫

Samana iltana sitten kipu oli todella paha, mutta se johtui niistä pistoskohdista. Niitä arasteli ja särki, joten nukkuminen oli tuskallista. Aina kun löysi jonkun hyvän asennon, missä oli jotenkin siedettävä, ongelmana oli kuitenkin nielaisemisen kivuliaisuus. Jokainen yö meni hyvin huonosti. Heräsin jatkuvasti, nousin yskimään nieluuni kertynyttä sylkeä pois ja sitten yritin saada taas unen päästä kiinni, vaikka oli kaiken lisäksi hiki ja tehtävä lähes mahdoton. 

    Tässä yhden päivän koko ateria. Söin vain 

    helposti nieltäviä, liukkaita asioita. Sipsit

    murenivat suussa niin pieneksi, että olivat

    helppoja syötäviä.

Lääkäristäkäynnin jälkeisenä aamuna oloni oli huonompi kuin koskaan. Uvulani(pikkukieli) oli jostain syystä turvonnut todella paljon ja tuntui, että koko suuni on turvoksissa ja jossain puudutusaineessa. Tuntui, etten tuntenut kielen takaosaa ollenkaan ja nielaiseminen oli entistä vaikeampaa. Se aamu oli koko tämän sairaskertomuksen pahin päivä. Minulla oli kuumeinen olo ja en pystynyt muuta kuin juoksemaan lavuaarilla sylkemässä. En uskaltanut edes popsia kovin paljon lääkärini määräämiä särky- ja tulehduskipulääkkeitä. En ole koskaan ennen syönyt sellaisia, enkä tiedä mitä sivuoireita voisin niistä saada, joten söin niitä melko varovaisesti. Kun sitten otin 1000mg panadolia, kipu hellitti, mutta muuten olo oli koko aamun melko heikko. Onneksi jossain vaiheessa se helpotti ja aloitin sinä päivänä 10 päivää kestävän antibioottikuurin. Loppu peleissä oloni koheni niin hyväksi, että sain mm. imuroitua ja soitettua pianoa. 

Onneksi antibiootti on lähtenyt tepsimään niin hyvin, että nyt -kaksi päivää sen aloittamisen jälkeen, nielaiseminen ei enää satu lainkaan, pystyn vihdoin syömään ja turvotus on laskenut. Harmi vain, että ääneni ei edelleenkään ole normaali!😐 Kuulostan yhä siltä, kuin olisin järkyttävän nuhainen ja tukkoinen. En sitten tiedä, kuinka kauan joudun venailemaan äänen palautumista. Toivottavasti ei kovin kauaa, ainakaan viikkoja! Todella kiusallista mennä töihin näin. En halua asioida ihmisten kanssa, kohdata asiakaspalvelijoita tai puhua puhelimessa, jos ääneni on näin möngertelävä. Ooo, gggr, öng öng möööh!🤯

I'd like to have my NORMAL voice back, please. 

Lopputuloksena olin siis koko viikon maanantaita lukuun ottamatta sairaslomalla heti 3 viikon lomailun jälkeen. Olen vaan miettinyt, että onneksi tämä ei iskenyt yhtään aiemmin lomallani ja pilannut suunnitelmia ja reissuja. Aikamoinen tuuri kävi siinä!🤩 Jossain vaiheessa pelkäsin myös, että en kerkeisi parantua sunnuntaiksi ennen Tampreelle lähtöäni ja joutuisin perumaan Queenin keikalle menon, jonka lipun olen ostanut jo vuosi sitten ja hotellitkin on varattu. 

Nyt jopa jo juominen onnistuu. Aiemmin se oli sellaista, että kun nielasi, kaikki valui nenäonteloa pitkin takaisin. Etenkin hiilihapollisia juomia oli inhottava juoda, kun ne kaiken lisäksi poltteli. Aina piti siis juoda silleen, että piti nenästä kiinni😄 Nyt jo voi juoda ilman, että tarvitsisi pitää, kunhan juo pää aavistuksen kenossa ja rauhallisin ottein. Pienestä asiasta sitä ihminen voi olla onnellinen. Jes, siis oikeesti minä pystyn syömään! Nielemään ilman kipua! Olen ostanut mm. jäätelöä, bon bon -karkkeja ja kaksi Subway-patonkia kerralla.😂 Niistä toinen nyt seisoo jääkaapissa, kun en jaksanutkaan syödä. Hups. Mutta pitäähän sitä ihmisen nyt juhlia!🤭 Kippis sille. 🥂

Toivottavasti tämä tästä hiljakseen laantuu, antibioottikuuriakin olisi vielä 8 päivää jäljellä. Kunhan vain ääneni palautuu, niin palaan töihin. Toivottavasti ensi viikkoon mennessä siis. Eipä minulla olekaan kun kaksi viikkoa töitä, niin alkaa viimeinen viikon kesälomapätkäni. 

Siinäpä se, olipahan kokemus.🤌 Jos yhden pyynnön saan esittää, niin ei enää ikinä tätä. Eikä varsinkaan sitä paisetta, kiitos. 

-Sofia