Joulusisustelua

Hejsan!

Myönnän, olen ollut todella saamaton viime aikoina tämän blogin suhteen!😅 Viime viikonloppukin meni poikkeuksellisesti töissä ja tiistai-iltana esiinnyin musiikkiopiston oppilaskonsertissa, jossa soitin Robert Schumannin Metsäkuvia-sarjasta osan Eintritt, eli suomeksi sisääntulon. 
Odotin viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja tulikin viime yönä nukuttua melkein 12 tuntia. Ihanaa, että tälle viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia, vaan saa vain olla ja ladata akkuja. Ensi lauantaina menemmekin sitten katsomaan kansallisoopperaan Tsaikovskyn Pähkinänsärkijä-balettia. 

Joka tapauksessa. Olen jo laittanut joulua ja ensimmäiset kausivalot ripustelin jo reippaasti lokakuun puolella. Valot piristävät kummasti muuten niin pimeää vuodenaikaa ja antaa ihanaa tunnelmaa. En ole koskaan edes tykännyt pitää esimerkiksi kattovaloja tai muita kirkkaita valoja, joten senkin takia kausivaloista saa juuri sopivan hämärän ja tunnelmallisen, mutta kuitenkin riittävän valaistuksen. 
On hassua, miten erilaisia jouluihmisiä on. On minunlaisia, jotka jo marraskuussa kaivelee tontut kesäkätköistä ja koristelee kuusen, ostaa ensimmäiset joululahjat ja joulusuklaat sekä tietenkin kuuntelee joululauluja. Sitten heitä, jotka alkavat laittaa joulua vasta pari viikkoa ennen ja siivoaa sen heti joulun jälkeen pois, sekä heitä, jotka eivät välitä koristella kotia tai muutenkaan valmistella joulua. Viimeiseksi mainittujen korviin tällainen loka-marraskuussa alkava jouluhössötys voi tuntua kauhealta ja omituiselta, mutta onneksi jokaisella on vapaus tehdä juuri niin kuin haluaa. 😊 Itselle joulu itsessään antaa nimenomaan voiman kestää tämän pimeyden ja kylmyyden. On edes jotain, mitä valmistella, odotella ja mihin keskittyä. Rakastan joulukorttien kirjoittelua,  lahjojen paketointia ja kaupoissa pyörimistä hipelöiden suloisia joulutonttuja ja -kortteja. 

Olen siis laittanut esille jo lähes kaikki joulukoristeet, myös tontut kaivelin eilen esiin. 


Kuusi me koristeltiin heti sinä päivänä kun me käytiin se Clash Ohlsonilta ostamassa, eli se on tönöttänyt tuossa jo lähes kaksi viikkoa. Vielä tosin puuttuu kuusenalusmatto. Löysin Rustasta sellaisen söpön tonttukuvioisen maton, mutta vielä ei olla päästy ostamaan sitä, koska autossamme on vielä kesärenkaat alla. Tosiaan, talvi tuli tänne etelään yhdessä yössä! En edes muista, milloin viimeksi tänne olisi satanut jo marraskuussa ensilumet niin, että ne on myös pysynyt. Mieheni lähti tänään vaihdattamaan renkaita, vaikka ensin jännitettiin, olisiko tänään lumisadetta tai muuten liukkaat tiet, ettei hän pääsisi ajamaan. Onneksi ilma onkin tyyni ja päätiet sen verran sulia, että hän pääsi matkaan. Ehkä siis tänään pääsisimme Rustaan ostamaan sen maton!😄

Tilasin NostalgiaShopista kaksi jouluaiheista julistetta, joissa on ihana vanhanajan joulun tunnelma. 

Tämän julisteen, joka menee koonsa puolesta minijuliste-kategoriaan, kiinnitin jääkaapin oveen. Tosin juliste ei oikeasti ole mikään erityisen mini, vaan juuri sopivan kokoinen pienemmille pinta-aloille. 

Isomman julisteen kiinnitin olkkarin seinään. Nämä voisi halutessaan myös kehystää ja ripustaa taulunlailla seinälle, mutta en ainakaan tänä jouluna vielä jaksanut ryhtyä sellaiseen puuhaan ja koska nuo on nimensämukaisesti julisteita, ne käyvät seinille laitettaviksi aivan hyvin myös tuollaisinaan. Ja ainakin ne saa laitettua kiinni sinitarralla, eikä tartte tehdä reikiä seiniin.😌

Meillä on vuodesta 2017 ollut tapana pitää siskojeni, äitini ja veljeni vaimon kanssa pikkujoulut. Kahtena vuonna olemme lähteneet Tallinnan joulumarkkinoille, mutta sen jälkeen olemme pitäneet ne ihan perinteisellä pikkujoulumeiningillä, johon on kuulunut myös joululahjan antaminen. Sain tämän ihanan pöytätähden viime vuonna. Tämä seisoo makkarimme lipaston päällä ja olin jo pitkään kaivannut huoneeseen vähän hämärämpää valoa suht kirkkaan yölampun sijaan, joten viime maanantaina kaivelin tämän tähden taas esille. Tämä tähti on kyllä niin tunnelmallinen ja hieno!🌟


Ensin ajattelin ostaa perinteisen joulutähtikukan vasta joulukuun puolella, mutta sitten ajattelin, että tämä kukka kerkiää aina minun hoidossa kuolla jo parissa kolmessa viikossa, joten voisin ostaa nyt yhden kukan ja tarvittaessa vähän ennen joulua toisen kukan. Joten ostin tämän eilen kaupassa käydessäni ja asettelin Tallinnasta ostamani tontut sen juurelle. 🧑‍🎄



Haaveilin jo viime vuonna tällaisten jouluaiheisten keittiöpyyhkeitten ostamisesta, mutta en saanut sitä silloin aikaiseksi. Tänä vuonna kuitenkin tilasin Hyvän Tuulen Puodista nämä pyyhkeet. Nyt sointuvat siis käsipyyhkeetkin muuhun joulusisustukseen. 😉

      Paketointipuuhatkin on jo alkanut. 

Eli nyt on oikeastaan koko koti laitettu joulua varten. Ja hyvä niin, sillä itse joulu kestää sen kolme päivää, joten turhaan pelkästään niitä päiviä varten joulua sisustaa ja laittaa. Hyvä aloittaa jo näin hyvissä ajoin, niin koristeista ja tunnelmasta kerkiää nauttiakin ja tällä tavalla voi laskeutua joulunaikaan ihan rauhassa. 


Joten ihanaa viikonloppua kaikille ja viimeisiä marraskuun päiviä. Ensi viikolla vaihtuu joulukuu ja pian on vuosi paketissa, hullua! 


"Öitä on monta, mutta joulu on vaan kerran vuodessa, ja sen tähden iloitkaamme nyt."

                            -Aleksis Kivi

Löysin muuten tällaisen mietelauseen netistä. En tiedä, kuka sen on sanonut tai kirjoittanut, mutta haluan kirjoittaa sen tähän alle, koska siinä piilee totuuden siemen:

"Tiedätkö, mitä olisi tapahtunut, jos olisi ollut kolme viisasta naista kolmen viisaan miehen sijasta? He olisivat kysyneet suuntaa, saapuneet ajoissa, auttaneet synnytyksessä, siivonneet tallin, tehneet perunalaatikkoa, tuoneet käytännöllisiä lahjoja ja maailmassa olisi rauha."
 
Niin. Mitä jos asiat ja kertomukset olisikin toisin? Mutta tuossakin tarinassa miehet ovat pääosassa. 🤔 


Ps. Joulukalenterikin on toki ostettu jo hyvissä ajoin ja odottelee, milloin pääsen avaamaan ekan luukun. Tämä joulukupla siis kestä sinne loppiaiseen asti, kunnes niin sanottu normaali ja harmaa arki jälleen alkaa. Nauttikaamme siis nyt! 


-Sofia 🤶 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lontoon reissu

Kesätauko

Elämä hymyilee