Tekstit

Iki-ihana Queen

Kuva
Hei! Sunnuntai-iltana 24.7. yksi unelmistani kävi toteen: pääsin vihdoinkin Queenin+Adam Lambertin livekeikalle. En hirveästi käy rock-konserteissa, mutta olen todella iloinen, että tuonne tuli ostettua liput. Se ei ollut ainoastaan konsertti, vaan ilmiömäinen visuaalinen show. Sukupolvikokemus. Alun perin tutustuin tähän yhtyeeseen yläasteella ollessani. Englanninkielen opettajani oli todella kova Queen-fani ja jollain tunnilla hän jonkin tehtävän varjolla(en enää muista mikä se tehtävä oli) laittoi heidän Radio Ga Ga-hittinsä musiikkivideon soimaan valkokankaalta. En tiedä, mitä muut 15-vuotiaat luokkakaverini siellä istuessaan tuumasivat, mutta minuun se iski kovaa. Se heidän musiikkinsa ja ihmeellinen voimansa, jonka tunkeutui valkokankaan läpi koko luokkaan. Tuon tunnin jälkeen kaivelin kaikki tiedot kyseisestä yhtyeestä ja aloin kuuntelemaan heidän musiikkiaan sellaisella palolla, että pian olin jo lähestulkoon Queen-asiantuntija. Myöhemmin noilla enkun tunneilla piti tehdä esite...

Elämäni ensimmäinen antibioottikuuri

Kuva
Moiccu! Töihin paluuni kesäloman jälkeen ei mennyt ihan kuin strömsössä. Viimeisenä lomaperjantai-iltana minulle tuli toispuoleinen kurkkukipu. Olin vähän aiemmin laulanut joidenkin kappaleiden tahdissa ehkä hieman liian korkealta omaan äänialaan nähden ja minulla on joskus sellaisen hoilottamisen jälkeen aristanut hieman kurkusta, joten laitoin tämänkin kivun aluksi sen piikkiin. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli vain sattumaa.  No, aluksi yritin lääkitä sitä kuin normi kurkkukipua lääkitään:join vihreetä teetä, otin buranaa ja ajattelin, että se menee itsestään ohi. Jossain vaiheessa tajusin mennä aukaisemaan suuni peilin eteen ja näin, että oikeanpuoleinen nielurisani oli hieman turvonnut ja saanut uvulan, eli kitalaella kielen takana roikkuvan pikkukielen kallistumaan hieman vasemmalle. Nieleminen oli todella tuskallista. Jokainen nielaisu tuntui kuin pieni tai itse asiassa vähän isompikin piikki olisi pistänyt kurkussa. Tästä syystä sekä syöminen että juominen o...

Kesäloma oli ja se meni🍹

Kuva
Helou! En tajua tätä ajan kulkua, nyt on jo heinäkuun puoliväli!😱 Kohta ne alkaa lehdet tippumaan puista ja illat pimenemään... noh ei sentään, vaikka nyt onkin ollut viime päivät melko kolkkoja ja sateisia säitä, niin ehkä meillä on vielä kesää jäljellä🤞 Kesälomaa ei kuitenkaan ole toistaiseksi tällä erää enää jäljellä, vaan töihin olis taas palattava ensi maanantaina. Tämä loman tuoma vapaus on ollut niin ihanaa! On voinut tulla ja mennä miten vain riippumatta siitä, onko arki vai viikonloppu ja nukkua just niin kauan, kun on halunnut ilman rasittavaa herätyskellon pirinää. Vapaus on ehkä parasta elämässä. Se, että olet vapaa kaikista työpaikan ja työn tekemisen velvollisuuksista, joka päiväisistä samoista rutiineista, herätyskellosta ja aikataulutetusta elämästä. Vapaus vain olla ja tehdä just niitä juttuja mitä haluat, vaikka keskellä keskiviikkoa.  Tämä kesäloma olikin todella vaiherikas, monipuolinen ja kaikin puolin ihana. Paras kesäloma pitkään aikaan.☺ Juhannuksen jälkee...

Vuosi 2022 vai 1622?

Kuva
Moi! Näin kesäloman alkajaisiksi ja juhannuksesta ja vihdoinkin saapuneista hellekeleistä nauttiessa rapakon takaa siinsi järkyttäviä ja surullisia uutisia. Kuten varmaan kaikki ovat uutisessa törmänneet, Yhdysvaltain korkein oikeus päätti noin vain kumota vuodesta 1973 voimassa olleen aborttilain, jossa todettiin aborttien kieltämisen olevan Yhdysvaltain perustuslain vastainen ja aborttioikeuden kuuluvan yksityisyydensuojan piiriin.  Abortti on kautta aikain ollut puheenaiheena varsin tunteita herättävä. Aina on ihmisiä, joiden mielestä raskaudenkeskeytystä ei tule sallia missään tapauksessa. Oma mielipiteeni tähän on, että tällä tavalla ihminen haluaa vain niin sanotusti moraaliposeerata. Raskaus, sen jatkaminen taikka sen vapaaehtoinen päättäminen tulisi aina olla ehdottomasti vain naisen päätettävissä. Naisen keho, naisen päätös. Vaikka asia on teoriassa näin yksinkertainen, käytännössä kaikkea muuta. Kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin asiassa naisen päätökset, keho ja k...

Mikä minusta tulee isona?

Kuva
Hei taas pitkästä aikaa!  Olen viime päivinä taas pyöritellyt samaa kysymystä päässäni:Mikä minusta tulee isona? Välillä tuntuu, että olen aivan jumissa itseni ja elämäni kanssa. Ahdistaa ja turhauttaa.  Kävin siis kesäkuun alussa ammattikorkean pääsykokeissa. Hain sekä Metropoliaan sosionomin, toimintaterapian ja optometrian linjoille että Diakonia- ja Laurea ammattikorkeaan sosionominlinjalle. Laitoin kaiken toivoni siihen, että kun haen kolmeen eri kouluun kolmelle eri linjalle, olisi edes pieni mahdollisuus päästä sisään. Tänään kuitenkin kävin työkaverini vinkkaamana katsomassa Opintopolusta valintakokeen tuloksia ja lopputulos oli pisterajojen ja varasijojen kanssa se, että ihan turha haaveilla tänäkään vuonna kouluun pääsystä. Muutin aikoinaan Helsinkiin muun muassa siksi, että täällä on paremmat opiskelumahdollisuudet, vaan enpä tajunnut ottaa sitä asiaa huomioon, että täällä pk-seudulla on myös tuplasti enemmän hakijoita -siis tyyliin 1000 hakijaa per linja ja noin 30...

Naiset armeijaan -kyllä vai ei?

Kuva
Heips! Tänään perjantaina 3.6. Ilta-Sanomat julkaisi uutisen siitä, miten asepalveluksen kutsunnat ovat laajenemassa myös naisiin. Tulevaisuudessa tämä kutsuntatilaisuus olisi siis uudelta nimeltään informaatiopäivä, jossa jaettaisiin tietoa mm. naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta.  Tämän moni uutiseen kommentoinut näytti tulkitsevan niin, että armeijan käyminen tulisi pakolliseksi kaikille sen ikäisille naisille. Moni kommentoija oli sitä mieltä, että uudistus oli hyvä ja tasa-arvoinen. Ainakin toistaiseksi naisten asepalvelus perustuisi kuitenkin edelleen vapaaehtoisuuteen.  Tästä aiheesta on ollut keskustelua jo ties kuinka kauan, kun ihmiset ovat kinastelleet siitä, miten tämän asian kanssa tulisi toimia. Naiset armeijaan vai ei? Aion pohtia nyt omia näkemyksiäni asiasta, ja varmasti jonkun mielestä sohaisen tällä tavalla ampiaispesään. Enhän ole itse edes käynyt armeijaa. 🤷‍♀️ Tästä aiheesta on vaikea edes keksiä sitä näkökulmaa, mistä alottaisi. Asia on nimittäin m...

Kesäsuunnitelmia💭

Kuva
Hellurei ja ihanaa lauantai-iltaa!🖤 Vaikka tämä sateinen +11 asteen keli ei ihan tunnukaan siltä, niin kesä ja kesäloma lähenee kovaa vauhtia. Ensimmäinen lomapätkäni alkaa juhannuksesta, eli 3,5 viikon päästä! Jihuu, loma tulee kyllä niin tarpeeseen🌞 Toivottavasti nämä ilmat vaan paranisi tästä pikkuhiljaa ja tulisi lämmin!🤞 Tämän viikon tiistai oli niin lämmin ja kaunis päivä, että oli pakko lähteä töitten jälkeen ulos. Yleensä olemme todella laiskoja lähtemään arkena minnekään, mutta oli vain pakko päästä nauttimaan siitä kelistä, kun katseli säätiedotuksia, että näyttää koko viikonlopulle ja itse asiassa myös lähes koko ensi viikolle vesisadetta.  Minusta Suomen sää on vaan niin surullinen. Ensin on puolen vuoden talvi, pakkasta, loskaa, lunta ja pimeää ja sitten kun tulee toukokuu ja olettaa että tulisi vihdoinkin lämmin, niin sataakin vaan vettä. Joskus toukokuussakin on toki ollut todella lämmin, mutta tänä vuonna on ollut tyyliin kaksi lämmintä päivää. Sitten itse kesä k...